Anna-Maija Saharanta

Kotonamme on ollut koiria lähes aina. Koirien kanssa puuhastelu eteni pikkuhiljaa tavoitteelliseen harrastamiseen. Olin nähnyt agilitya jossain ja ihastuin siihen ensi näkemältä. Päätin heti, että tätä lajia alan harrastaa. Agilityn alkeiskurssilla aloitin vuonna 1997. Pienen schipperken tultua minulle sai agilityharrastus siivet ja vuodesta 2001 lähtien aloitimme kilpailemisen. Vuodesta 2004 olen kilpaillut SM-tasolla. Minikoirien säkäluokassa kilpailin kahden schipperkeni kanssa useita vuosia. Muistoja niiltä ajoilta ovat mm. SM-kisojen seitsemäs sija vuonna 2004 ja Suomen mestaruus joukkueessa vuonna 2005.

Viime vuodet olen kisannut maksiluokassa kahden bordercollieni kanssa. Stara on jättänyt agilityn osalta jo kisakentät taakseen. Soihdun kanssa olen saanut nähdä, miten suuri merkitys perusteellisella alkeiskoulutuksella on. Sen kanssa aloitimme kisaamisen heti Soihdun täytettyä vaaditut 18 kk lokakuussa 2012 ja joulukuussa olimme kolmosluokassa. Seuraavana vuonna 2013 sijoituimme SM-kisoissa kahdeksanneksi ja vuonna 2014 olimme maajoukkueen karsintakilpailujen yhdeksänsiä.
Agilityn lisäksi harrastusvalikoimaamme kuuluu tokoa, palveluskoiralajeja, paimennusta ja rally-tokoa. Kaikki koirani ovat olleet hyvin erilaisia koulutettavia ja niiden myötä olen oppinut paljon niin motivoinnista kuin lajitekniikasta.

Agility on harrastuslajina monipuolinen. Mitä pidemmälle etenee, sitä enemmän löytää asioita, joita voi kehittää tukemaan varsinaista lajiharjoittelua. Se on laji, missä ei voi koskaan sanoa ettei olisi jotain, mitä harjoittelemalla voi kehittyä vielä paremmaksi.

Olen suorittanut agilityn koulutusohjaajakurssin ja kouluttanut agilitya aiemmin useita vuosia yhdistystoiminnassa. Jo jokin aika sitten huomasin kaipaavani takaisin kouluttamisen pariin. Kouluttaminen on äärettömän opettavaista ja palkitsevaa erityisesti kun huomaa, miten yhdessä tekemisen palo syntyy niin koirassa kuin ohjaajassakin. Koulutan mielelläni eri tasoisia koirakoita aloittelevista edistyneisiin. Nautin siitä, kun huomaa voineensa auttaa koulutettavaa oivaltamaan jotain uutta ja onnistuvan koiransa kanssa.

Koulutukseltani olen kasvatustieteilijä ja ajattelen, että koko elämä on oppimista. Joskus oppiminen tapahtuu ohjatusti tai suunnitellusti, joskus kantapään kautta. Virheitä ei pidä pelätä. Virheitä voi välttää vain olemalla tekemättä yhtään mitään. Haluan kannustaa koulutettaviani rohkeasti kokeilemaan ja yrittämään. Haluan auttaa jokaista koulutettavaa löytämään koiransa kanssa keinoja juuri heidän yhteistyönsä kehittymiseksi.

Agilitykoirani:

* Serena, FIN AVA FIN MVA BH Durante Beauty Serena (s. 1999)

* Sulo, FIN MVA Durante Darude (s. 2001)

* Stara, FI AVA BH Eyewitness Celebrity (s. 2005)

* Soihtu, FI AVA Eyewitness Wildfire (s. 2011)

Yhteydenotot: