Tanja Kurikka

Rakkaudesta lajiin. Ensikosketukset agilityyn sain ystäväni sekarotuisen koiran Vilin kanssa. Vili oli maailman kiltein koira ja sen kanssa juoksimme ratoja tuulispäänä, juuri muuta emme osanneetkaan kuin juosta. Myöhemmin opiskellessani eläinten koulutusta, opetin koiralleni Nukalle kaiken maailman temppuja avustajakoirailusta agilityyn. Rakensin pihaan kepit ja opetin ne ihan vain huvikseni. Tästä syttyi lajiin kipinä, joka kasvoi suureksi roihuksi. Urheilu-urani jälkeen päiviini jäi vapaa-aikaa ja agility vei mennessään. Muistan vieläkin ensimmäiset treenini Kelpokoiralla. Silmäni laajenivat lautasen kokoisiksi ja ajattelin: "Ai tällainen laji agility onkin!" Rakastin sitä yhdessä tekemistä, yhdessä oppimista ja yhteistä riemua. Olen aina ollut joukkuepelaaja ja tiimityöskentelijä ja treenit ovat minulle mahdollisuus pitää hauskaa parhaan ystäväni kanssa. Edelleen minua ajaa eteenpäin sama intohimo lajiin ja suunnaton tiedonjano, olipa kyse sitten agilityn lajitaidoista, fysiikkavalmennuksesta tai eläinten kouluttamisen uusimmista tutkimuksista. Haluan katsoa lajia useasta näkökulmasta ja minua kiehtoo lajin monimuotoisuus, fyysinen ja henkinen vahvuus, koiran kouluttaminen, lajitaidot ja yhteys koiran kanssa.

Tällä hetkellä asustan neljän koirani kanssa. Nuka nousi aikoinaan yhdessä päivässä kakkosluokasta kolmosluokkaan, mutta terveydellisistä syistä se jäi varhaiseläkkeelle jokunen vuosi sitten. Edelleen se on innoissaan, kun pääsee välillä sujahtelemaan putkiin. Nanon ja Bingon kanssa nautimme kisaamisesta ja oppimatkastamme lajin parissa. Laumamme nuorimmainen, Kyy, on vasta kasvamassa koiraksi.

Agility on hieno laji, joka liikuttaa kaikenikäisiä, olipa tavoitteena maailmanmestaruus tai hauskanpito koiran kanssa.

Yhteydenotot: tanja.kurikka@gmail.com