Autoilu

12.06.2013

KOIRAN KANSSA AUTOILEMASSA

Useimmat koiraihmiset eivät halua luopua lemmikeistään lomien ajaksi. Valitettavan usein autoilu on kuitenkin monelle koiralle painajaismainen kokemus, joka estää sen mukaan oton matkalle.

Autoilukammon syitä

Osa koirista pelkää autoja, autossa kuuluvia ääniä tai auton liikkumista ja heittelehtimistä. Pelko ja jännittäminen aiheuttavat usein pahoinvointia, jonka seurauksena pelko lisääntyy entisestään.

Joillakin koirilla iskee autoillessa saalisvietti päälle ja koira ei osaa rauhoittua lainkaan, kun sen pitää yrittää "ottaa kiinni" kaikki vastaantulevat autot.

Joitakin koiria taas ei voi pitää lainkaan kyydissä sadekeleillä, kun ne kerta kaikkiaan sekoavat auton pyyhkijöistä ja hyökkivät ikkunaa kohti.

Stressin merkkejä

Jatkuva läähätys, mahdollinen vinkuminen, edestakaisin pyöriminen ja kieltäytyminen autoon menemisestä kielivät kaikki stressistä. Pahoinvoinnin ensimmäinen merkki on voimakas kuolaaminen. Koira voi oksentaa useaan otteeseen lyhyenkin matkan aikana.

Eniten omistajan hermoja raastavaa voi kuitenkin olla koiran jatkuva haukkuminen. Jos koira räykyttää jokaista asiaa, jonka se ikkunan ulkopuolella näkee, ei matkantekoa voi kehua nautittavaksi.

Vastaehdollistaminen

On autoilukammon syynä sitten mikä tahansa, on koulutusmetodina sama periaate: autosta on tehtävä mielenkiintoinen ja mukava paikka. Harjoittelu tulisi aloittaa aikana, jolloin koira ei joudu matkustamaan autossa, esim. viikon mökkilomalla. Aluksi koiralle annetaan kaikki palkitsevat asiat, kuten ruoka, luut, namipalat, rapsutukset ja lelut vain autossa. Esim. siankorva pistetään autonpenkille ja ovi jätetään auki. Koiran annetaan nähdä, kun herkku laitetaan autoon. Sitä ei houkutella sinne, vaan se saa edetä omaa tahtiaan.

Maltti on valttia

Houkutin laitetaan ensimmäisellä kerralla niin reunalle, ettei koiran tarvitse hypätä autoon saadakseen haluamansa. Luukku voi olla auki vaikka koko päivän omistajan touhutessa omiaan. Mikäli koira lyö jarrut pohjaan jo viiden metrin etäisyydellä autosta, aloitetaan houkuttimen laitto sille etäisyydelle. Seuraavana päivänä lelut, luut ja ruoka laitetaan neljän metrin päähän autosta ja näin edetään metri kerrallaan, kunnes koira hakee lelun tai herkun auton sisältä.

Vahvistaminen

Mikäli koira saa ruokaa, herkkuja tai lelun muualtakin kuin autosta, ei koiralla ole tarvetta voittaa pelkoaan. Jossain vaiheessa ruuan houkutus käy suuremmaksi kuin auton pelko ja koira uskaltautuu syömään auton lähettyville. Koiraan reagoidaan vasta sen tehdessä toivotulla tavalla. Kun koira hakee vaikka lelunsa autosta, alkaa iloinen leikki. Jos koira ei mene hakemaan autoon laitettua tavaraa, niin se ei saa sitä lainkaan. Tärkeää on, että koira mieltää auton paikaksi, jossa kaikki kivat asiat tapahtuvat.

Harjoittelussa eteneminen

Kun koira hakee herkun penkin etureunasta, laitetaan houkutin seuraavalla kerralla kauemmas. Etäisyyttä lisätään pikkuhiljaa, kunnes houkutin on mahdollisimman kaukana reunasta ja koira joutuu hyppäämään auton sisälle asti saadakseen haluamansa. Kun koira hyppää mielellään autoon, aletaan luukku sulkea hypyn jälkeen muutamaksi sekunniksi. Koiran on edelleen joka kerta saatava autosta jotakin. Vähitellen pidennetään autossa oloaikaa eli koira on autossa esim. 5 minuuttia syömässä luuta.

Harjoituksen vaikeuttaminen

Kun edellinen onnistuu ja koira on rauhallinen luukun ollessa suljettuna, siirrytään käynnistysvaiheeseen. Käydään käynnistämässä auto, aluksi vain parin sekunnin ajaksi. Sen jälkeen mennään avaamaan luukku, päästetään koira pois ja leikitään sen kanssa autossa olleella lelulla. Kun koira on rento auton käydessäkin, voidaan ajaa esim. 10 metriä, pysähdytään ja päästetään koira ulos autosta. Pikkuhiljaa matkoja pidennetään ja alussa pyritään ajamaan mukaviin paikkoihin tai koiran lempi ihmisten tai koirakavereiden luo

Haukkumiseen puuttuminen

Koiraan reagoidaan ja sille puhutaan autossa vain kun se käyttäytyy toiveidesi mukaisesti. "Rauhoittelu" monesti vain pahentaa ongelmia, samoin koiralle huutaminen. Kehu ja palkitse koiraa sen ollessa rauhallisesti. Koiralle voi alussa antaa matkan ajaksi luun tai Kongin. Tarkoitus on, että koira keskittyy muuhun kuin autoiluun ja sen ulkopuolella näkyviin ärsykkeisiin. Vesipullo, sitruunapanta tai kolinatölkki toimii koirilla, joilla haukkuminen ei liity pelkoon. Mikäli koira tuijottaa ikkunasta, on hyvä laittaa se häkkiin matkan ajaksi.

Eroon pahoinvoinnista

Pahoinvoinnista kärsivälle annetaan harjoittelun alkaessa matkapahoinvointilääkettä, esim. Postafenia. Lääkettä annetaan noin tunti ennen matkustamista ja se vaikuttaa jopa 12 tunnin ajan. Koiraa ei lääkkeestä huolimatta kannata syöttää ennen matkustamista. Pahaolo tulee helpoimmin juuri täydellä vatsalla. Jos automatka kestää koko päivän, koiralle annetaan edellisenä päivänä ja matkan jälkeen isompi annos, jolloin aamuruoka voidaan jättää kokonaan väliin.

Turvallinen matkustaminen

Turvallisinta koiralle on matkustaa joko häkissä tai turvavaljaissa. Jos koira kuitenkin matkustaa takapenkillä tai auton takaosassa, opeta sille ettei autosta koskaan poistuta ilman lupaa. Koira voi aiheuttaa vaaratilanteita sekä itselleen, että muille, jos se vilkkaasti liikennöidyllä tiellä rynnistää autosta ulos heti oven tai luukun avauduttua.

Autoon totuttaminen kannattaa aloittaa jo pikkupennun kanssa. Hyvin käyttäytyvän koiran kanssa on ilo matkustaa, huonoa käytöstä ei tarvitse hyväksyä. Matkustamisen tulee olla turvallista ja miellyttävää sekä sinulle, että koirallesi.

Kirjoittaja: Janita Leinonen

Julkaistu Koirapostissa