Painajainen Valladolidissa

12.06.2013

JANITAN JA COSMON PAINAJAISMATKA VALLADOLIDIIN

" Huomio matkustajat Leinonen, Männistö, Nikkilä ja Rancken, ottakaa välittömästi yhteyttä portille 26, matkustajat Leinonen...", kuulutus kaikui lentokentän kaiuttimista. No johan sitä viisi minuuttia aikaisemmin oli tullut varoitettua matkakumppaneita siitä, että minulle sattuu ja tapahtuu aina matkoilla enemmän kuin laki sallii.

EI TÄLLÄ KONEELLA

Agilityn MM-kisat Espanjan Valladolidissa oli määrä alkaa seuraavana päivänä lääkärintarkastuksella ja harjoituksilla. Puolet joukkueesta, eli Jaana Lindfors, Mikko Aaltonen, Pete Hasu ja Pete Huotari, olivat lentäneet paikalle tiistaina ja nyt näytti siltä, että keskiviikkona lentävistä koirista kolmelle ei annettaisi mitään takuuta perillepääsyajasta.

- Valitettavasti olemme vaihtaneet konetyyppiä ja koneeseen otetaan vain yksi koira, selittää virkailija.

Pienen supliikin jälkeen päädyttiin siihen, että Päivi Männistö ja Åsa Rancken lentävät koirineen tällä lennolla ja minä jäin Ulla Nikkilän kanssa lentokentälle ihmettelemään. Se miksi koneeseen otettiinkin kaksi koiraa, vaikka ensin sanottiin, että happi ruumassa riittää tässä konetyypissä vain yhdelle koiralle, jäi ikuiseksi arvoitukseksi.

Lähtö järjestyikin sitten nopeasti, kun virkailija vaihtui, ja niin pääsimme mekin Ullan kanssa matkaan. Frankfurtissa vaihdon kanssa oli pienoisia ongelmia, kun lähtömme Suomessa tuli niin nopeaan, ettei meille ehditty kirjoittaa jatkolentolippuja valmiiksi.

EI NÄY MATKATAVAROITA

Perillä Madridissa koirat tulivat muiden matkatavaroiden mukana hihnalla. Molemmat ensi kertaa lentokoneessa matkustaneet Leevi ja Cosmo olivat häkeistä ulos päästyään pirteitä ja iloisia.

Cosmo siis tuli hihnaa pitkin, mutta mitään muuta sieltä ei minulle tullutkaan, matkatavarani olivat jääneet kuulemma Frankfurtiin. Tässä vaiheessa tuli tutuksi ensimmäiset espanjankieliset sanat: "hola", "un momento" ja "mañana" eli terve, pieni hetki ja huomenna...

Suurin murhe tässä vaiheessa oli Cosmon ruoka. Herra oli syönyt viimeksi edellisenä iltana, joten nyt sen pitäisi elää nakkien voimalla kaksi vuorokautta. Ihan sellaista tankkausta en kuitenkaan ollut ajatellut rankkaa kisaviikonloppua silmällä pitäen. Jaanalla oli Jadelle Eukanubaa, mutta eri laatua kuin Cosmon ruoka. Sitä annettiin kuitenkin pari pientä annosta, ettei Cosmo olisi aivan nääntynyt yli 30 asteen helteessä. Pelkäsin Cosmon vatsan menevän sekaisin ruokamuutoksista ja kyllähän se sen tekikin, ei sentään onneksi ihan ripulille mennyt.

NAAMA NURINPÄIN

Treenit siis vedettiin seuraavana päivänä lähes ilman ruokaa ja tyystin ilman leluja tai tassusuihkeita, kaikki omaisuuteni kun olivat edelleen kadoksissa olevissa matkalaukuissa. Opetus numero 1: ota aina käsimatkatavaroihin sellaiset tavarat, että molemmat, sinä ja koirasi, selviätte ensimmäisen vuorokauden!

Edellisen päivän 15 tunnin matkustus ja yli vuorokausi ilman tavaroita vaikutti henkiseen stressiin sen verran, että edes joukkueiden jäsenille tarkoitettu yhteinen gaalaillallinen ei jaksanut innostaa torstai-iltana. Stressi näkyi myös naamasta, eikä vähiten sen takia, että meikitkin olivat matkalaukuissa...

POLVET RUVELLA

Perjantaina maksien kilpailut alkoivat yksilö hyppyradalla. Ja jos ei vastoinkäymisiä vielä ollut tarpeeksi, niin sama meno jatkui perjantaina. Olin jo jättänyt Cosmon ensimmäisen esteen taakse, kun tuomari puhalsi pelin poikki ja katkaisi lähtömme. Palasin koiran luokse ja odottelimme uutta lähtölupaa ensimmäisen esteen takana varmaan pari minuuttia, kun jotain johtoa korjailtiin. Ajanottolaitteetkaan eivät kohdallamme toimineet, joten meille eka radan tulos tuli käsiajanotolla. Mutta ettei viikonloppu vain osoittautuisi liian helpoksi, kaatua mätkähdin ennen viimeistä estettä, sillä seurauksella, että oikea polvi aukesi ja sääri paloi keinonurmipohjan ansiosta kämmenen kokoiselta alueelta. Nyt tiedän mistä 'verta, hikeä ja kyyneleitä' - lause on saanut alkunsa...

Ranskalaiskatsomo tosin innostui suorituksestamme yltiöpäisiin suosionosoituksiin, kai se näytti sellaiselta – kaikki tai ei mitään – suoritukselta. Tämän kaiken jälkeen kahdeksas sija oli yllättävääkin yllättävämpi, mihin sitä olisikaan kyennyt ilman kaatumista!

Jalasta tulikin sitten varsinainen riesa, kun se ei sietänyt vettä, eikä aurinkoa, ja nukkuminenkin jäi vain haaveeksi. Pääsin sentään ambulanssiin paikattavaksi joukkueen monitoimiapulaisen Minna Saarelaisen ensiavun jälkeen.

YHDEN * HOSTEL

Hotellimme oli aivan keskustassa ja meteli oli melkoinen aamu puoli seitsemään asti. Joten ilman jalan loukkaamistakin tuskin olisin saanut nukuttua. Lähimpään nurmikkoplänttiin oli matkaa puolisen kilometriä, paikka ei siis ollut millään tavalla paras mahdollinen sen enempää ohjaajien kuin koirienkaan kannalta. Seinät olivat ohuet ja naapurihuoneiden juttelut ja kuorsauksetkin kuuluivat selvästi läpi.

Lauantaina oli joukkueratojen vuoro. Lähdin joukkueemme viimeisenä, enkä tiennyt Mikon ja Peten tuloksia ennen omaa vuoroani. Lolan keppivirheen näin ja luulin joukkueen tuloksena olevan 5 ennen meidän rataamme. Rata meni pelkäksi varmisteluksi ja tuloksena oli nolla, mutta ajallisesti olimme sijoituksissa vasta 37. Toisella joukkueradalla päätin jättää ylimääräiset varmistelut ja tehdä normaalin keskivertosuorituksen. Tuloksena puhdas suoritus, mutta nyt koko kilpailun kuudenneksi nopeimmalla ajalla. Kisa-alusta oli todella liukas ja Lolankin suoritukset kaatuivat pitkälti liukasteluun.

Sunnuntaina oli sitten yksilö agilityratojen vuoro. Kahden valvotun yön ja pelkän aamullisen paahtoleivän palasen vuoksi radalla iski totaalinen black out. Kaksitoista ensimmäistä estettä täysin suunnitelmien mukaan ja sitten aivot heittivät voltin. Ei hajuakaan mihin olin menossa ja sekunnissa kaikki olikin sitten ohi, Cosmo oli ehtinyt väärälle esteelle, ennen kuin pääsin takaisin kartalle. Vappu Alatalo valisti jälkikäteen, että reaktiotesteissä tuollainen parin yön univaje on vastannut 1,5 % humalatilaa, joten ihme että selvisimme edes puoleenväliin rataa...

SYÖ, JUO JA NUKU

Omalta osaltani voin olla tyytyväinen kuitenkin siihen, että Cosmo ei tehnyt viikonlopun aikana yhtään virhettä, eikä itselle tullut virheitä ohjauslinjojen suunnittelussa. Se, että aikuista ihmistä pitää muistuttaa syömisestä ja juomisesta on aika noloa, mutta nukkumiseen ei kukaan olisi tällä kertaa voinut vaikuttaa. Koira tuli tankattua, palauteltua ja huolehdittua, vielä kun tulevaisuudessa muistaisi tehdä sen itsellekin!

Matkatoverit olivat suuri helpotus ja apu, sillä jokaiselta löytyi jotakin tarpeellista, mitä itsellä ei ollut. Kiitokset siis Jaanalle Eukanubasta, Åsalle Bepanthenista, Oilille korvatulpista, Peuhulle magnesiumista jne. Ja olihan meistäkin hyötyä, kun saatiin meidän tassuspraylla Leilakin pysymään pystyssä radalla ensimmäisen päivän jälkeen ja katsomon 'olutveikkojen' rakkulat peitettyä keinoiholla :)

HABLE ESPAÑOL

Avustajan roolia ei tässä hommassa tule väheksyä. Oma ruokapuoli jäi hoitamatta väsymyksen ja nirppanokkaisuuden takia. En ole eläessäni ollut aikaisemmin kaupungissa, missä kukaan ei puhu englantia. Nyt tuli sekin koettua. Tarjoilijat, myyjät, vastaanottovirkailijat, kukaan ei puhu sanaakaan englantia! Ja nyt tarkoitetaan todellakin sanaakaan, sillä jopa take away oli paikallisille täysin mahdotonta ymmärrettävää. Ruuan mukaan saamisen eteen tein 10 minuutin pantomiimiesityksen, jota oli kolme tarjoilijaa ihmettelemässä ennen kuin viesti meni perille :)

Menua ei saanut englanniksi, joten listasta en ymmärtänyt sanaakaan, mitä mahdollisesti olisin voinut tilata, käsittämätön fiilis! Nyt tiedän miltä tuntuu koirasta, jonka ympärillä puhutaan, mutta sanaakaan se ei ymmärrä... Voitte vain kuvitella olotilan, kun ei saa englanniksi tilattua edes hampurilaista ilman sipulia, sinappia ja majoneesia, niitä kun oli aika vaikea esittää pantomiimina :-0 Tämän matkan elin suurimmaksi osaksi karkin voimalla, sillä nirsouden vuoksi ei voi summamutikassa tilata mitä tahansa. Seuraavalle matkalle lähtee siis sanakirja mukaan, ihan vain varmuuden vuoksi. Jaana taisi olla ainoa fiksu, jolla sanakirja oli tällä kertaa mukana, joten yhteisruokailut menikin Jaanan suomentaessa listaa koko porukalle.

UPEAT JOUKKUETOVERIT

Kadehdittavia ei ole joukkueenjohtajan ja hierojankaan osat. Ken on sitä hommaa lomamatkaksi ja ilmaiseksi MM-reissuksi luullut, on pahasti hakoteillä. Täyttä työtä aamu seitsemästä ilta yhteentoista. Useampi meistä varmasti mieluummin maksaa matkasta, kuin ottaisi heidän hommansa hoitaakseen. Hatunnosto ja syvä kumarrus Minnalle ja Ari Honkaselle jaksamisesta ja väsymättömästä huolehtimisesta! Olivat jopa "murtautuneet" huoneeseeni, kun olin "kadonnut". Tosin vain nukuin univelkoja pois nukkumalla kisojen jälkeisenä vuorokautena 17 tuntia :-0 Cosmosta ei näytä olevan vahtikoiraksi, kun sen puolesta huoneeseemme sai murtautua ihan vapaasti...

Onnea medijoukkueelle MM-kullasta ja Päiville, Jaanalle ja Ullalle neljästä puhtaasta suorituksesta!

Kiitos joukkuejäsenille henkisestä tuesta!

Ja kiitos rakkaalle koirallemme ja maailman parhaalle kisakumppanille Cosmolle, joka tälläkin matkalla antoi kaikkensa ja ylsi uskomattomiin suorituksiin tämän viikonlopun aikana!

Valladolid oli minulle painajaismatka, kolmesta nollatuloksesta huolimatta. Paljon on asioita, joita tekisin seuraavalla edustusmatkalla toisin. Kuten pitäisin vähintään kolmen päivän loman ennen matkaa ja opettelisin etukäteen nukkumaan korvatulppien kanssa. Henkiseen toipumiseen menee aikaa, mutta koska sain Cosmon kanssa vuoden jatkoaikaa kisaamiseen, niin eiköhän seuraaviin karsintoihin tulla taas mukaan täydellä sykkeellä, vaikka tästä matkasta ei itselle jäänytkään kuin arvet jalkaan ja hirttosilmukka kaulaan...

Janita Leinonen