Ruuan vahtiminen

12.06.2013

MINÄ, MINUN, MINULLE

"Mitä sitten tehdään, jos en saa lautasta pois koiralta", huutaa eräs pentukurssin osallistujista toisesta päästä kenttää. Käännyn katsomaan ja näen neljän kuukauden ikäisen rottweilerin seisovan jäykistyneenä harjoituslautasen päällä. Pentu murisee matalasti ja tekee hyökkäyksen omistajan lähestyvää kättä kohti. Harjoitus sujuu kutakuinkin suunnitelmien mukaan, mutta tässä tapauksessa vain koiran ja ohjaajan osat ovat vaihtuneet. Tarkoitus oli harjoitella, ettei koiralla ole asiaa omistajan lautaselle. Tämä pentu ei omistajansa ärinöitä kunnioittanut, vaan meni lautaselle, söi sen tyhjäksi, eikä antanut sen jälkeen omistajan ottaa edes tyhjää lautasta pois kuononsa alta.

Ongelmat kasaantuvat

Ruuan vahtimisesta on ongelmakoirien kanssa työskentelevillä lukemattomia esimerkkejä. Ihmiset kuuntelevat luennoilla yleensä mielellään näitä tarinoita ja aina herättää yhtä paljon ihmetystä se, että nuortenkin koirien kanssa voi olla niin paljon erilaisia ongelmia. Edellinen tarina on tosi, ja vaikka kyse oli vasta neljän kuukauden ikäisestä pennusta, oli sille ehtinyt jo kerääntyä kaikenlaisia ei toivottuja käytösmalleja. Koira reagoi aggressiivisesti esimerkiksi syliin nostamiseen ja tassujen kuivaamiseen, eikä sitä saanut koskettaa pään alueelle. Toisinaan se vei omistajan sukan, jota ei sinä päivänä sitten päälle puettu. Joskus taas uloslähteminen oli työn takana, kun pentu makasi kenkien päällä, eikä päästänyt omistajaa lähellekään niitä.

Älä härnää koiraa

Usein näkee kuinka aloitteleva koiranomistaja tietämättään rakentaa itselleen ongelmia. Pentu syö luuta ja omistaja päättää hieman leikkiä koiran kanssa. Hän menee koiran viereen ja työntää kättä hitaasti kohti luuta, kuin ottaakseen sen pois. Omistajien mielestä on huvittavan näköistä, kun pieni pentu murisee tosissaan ja tekee syöksyjä kättä kohti. Tätä sitten esitellään kavereille ja sukulaisille. Kahden vuoden päästä sama toiminta on omistajien mielestä kaikkea muuta kuin herttaista. Vaikka laumassa alempiarvoinenkin puolustaa ruokaansa, ei nyky-yhteiskunnassa pärjää koiran kanssa, joka toimii pelkästään viettiensä ja vaistojensa varassa. Koiralta pitää pystyä ottamaan pois tavarat ja syötävät, koska toisinaan ne ovat vaaraksi sille.

Ennaltaehkäisy tehokkainta

Joissakin koirakirjoissa kehotetaan ottamaan ruokakuppia pois pennulta. Seurauksena voi olla, että koira alkaa pelätä menettävänsä ruokansa ihmisen lähestyessä sitä. Parempi vaihtoehto on tehdä alusta asti luottamusharjoituksia. Laita lattialle tyhjä ruokakuppi. Istu kupin viereen ja laita sinne kädelläsi ruokaa. Kun kuppi on tyhjä, lisää sinne taas ruokaa kädelläsi, koskematta kuppiin. Seuraavassa vaiheessa anna pennulle sen ruoka ja käy muutaman metrin päässä hakemassa vaikkapa kermaviilipurkki. Lähesty koiraa sen syödessä, pudota ohi kulkiessasi lusikalla kermaviiliä pennun kuppiin ja jatka matkaasi. Tarkoituksena on opettaa koiralle, että lähestyvä käsi tietää ekstraherkkuja, ei ruuan menettämistä.

Aikuisen koiran harjoitus

Vahtivien koirien kanssa yksi hyvä koulutustapa on kahden kupin menetelmä. Harjoittele mahdollisimman isossa huoneessa. Laita huoneen vastakkaisille sivuille kupit, mahdollisimman kauas toisistaan. Ota mukaasi pussillinen herkkuja ja vie muutama namipala aina siihen tyhjään kuppiin, jonka lähellä koira ei ole. Kun koira tulee juuri täyttämääsi kuppia kohti, sinä lähdet tyhjälle kupille täyttämään sitä. Kun koira on tässä harjoituksessa rento, ei murise, pälyile epäluuloisena tai jäykistele, laita seuraavalla harjoituskerralla kupit hieman lähemmäs toisiaan. Näin edetään metri kerrallaan, kunnes kupit ovat kiinni toisissaan. Kun koira lopulta antaa käden lähestyä toista kuppia, olette valmiit aloittamaan pentuohjelman mukaisen yhden kupin harjoituksen.

Kirjoittaja: Janita Leinonen

Julkaistu Koirapostissa